sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Loistavat poissaolollaan...

Herätys, herätys, kirkkojen "nukkuvat" (nimellis) jäsenet!

En voi ymmärtää miksi sellainen henkilö kuuluu uskonnolliseen yhteisöön joka ei välitä tuon yhteisön toiminnasta laisinkaan. Kristillisissä kirkoissa on jäseniä jotka haluavat siviilivihkimisen, tilaavat Pro Seremonialta muistopuhujan hautajaisiin tai viettävät lapsen kastetta samassa merkityksessä kuin vietetään sekulaareja nimiäisiä.
Mitä ihmettä nämä ihmiset tekevät Kristuksen Kirkon jäseninä?
Arvostan paljon enemmän rehellistä ateistia joka ei kuulu Kirkkoon eikä myöskään käytä sen palveluja missään muodossa, hautapaikankin hän varaa siviilihautausmaalta ja saattohetki järjestetään jossain muualla kuin kristillisen kirkon tiloissa. Tällainen ihminen on reilusti sanojensa takana.
Sensijaan niitä jotka käyttävät kirkkojen palveluja hyväkseen uskomatta evankeliumia ja osallistumatta juuri milloinkaan sakramenttiyhteyteen, en voi arvostaa. Ja luulen ettei Jumalakaan sellaisia "losereita" kovin korkealle jalustalle nosta tässä ajassa eikä tuonilmaisissa.

Johanneksen ilmestys 3
15. Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
16. Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
Ja uudemman käännöksen mukaan;
15 "Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! 16 Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani.

Joku saattaa perustella kieltäytymisensä kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä sillä että ei halua järjestää "showta" omista häistään. Mitä tekemistä kirkossa vietetyllä häillä on suurten tai mahtipontisten häiden kanssa?
Oleellista on se että avioliiton sakramenttia ei ole missään muualla kuin Kirkossa. Niinkutsuttu "avioliitto" katolisen ja apostolisen kirkon ulkopuolella ei ole mikään todellinen avioliitto; se on vain isojen ihmisten nukkekotileikkiä ja nimi paperissa.
Ja tuohon edelliseen vielä viitaten - myös kirkollisen vihkimyksen voi järjestää niin ettei siellä ole paikalla kuin vihittävä pari, pappi ja kaksi todistajaa.
Jos ei kerran tarvitse kirkon sakramentaalista tilaa elämän alkuvaiheessa (kotikasteet) tai avioitumisen yhteydessä niin olisi reilumpaa olla tarvitsematta sitä myöskään silloin kun elämä on loppunut.
Olisi oikeudenmukaista että perustettaisiin siviilihautausmaita ja hyvästijättöhuoneita sekä vainajien säilytystiloja jotka kustannettaisiin muulla kuin kirkollisverolla. Valtio voisi perustaa sellaisen "tunnustuksettomien ja uskonnottomien" verojärjestelmän.
Mikä kumman velvollisuus luterilaisella tai muilla kristillisillä kirkoilla on ylläpitää hautauspalveluita sellaisille vainajille ja heidän omaisilleen jotka eivät elämänsä aikana ole osoittaneet vähääkään kiinnostusta kirkkoansa kohtaan, ja vielä kohtuuttomampaa on se että niitä palveluita täytyy järjestää myös niille jotka eivät edes kirkollisveroansa maksa?
He pääsevät kuin koira veräjästä ja tulevat nuolemaan kermat kakun päältä kantamatta omaa korttansa yhteiseen kekoon.
Mutta toki jokaisella, niin Kirkkoon kuuluvalla kuin siitä eronneella jäsenellä on oikeus palata takaisin hengelliseen kotiinsa ja uskovien yhteisöön, pyhien yhteyteen. Vaan niin harvan kohdalla tuo toteutuu.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Arkipäivän ihmeitä

Juuri kun olin ajatellut ettei missään ole mitään järkeä,
merkitystä tai tarkoitusta,
tulee luokseni ventovieras ihminen...
ja sanoo jotain mitä en voinut koskaan odottaa.

Silloin kun tekisi mieli luovuttaa,
päästää kädet irti ratista,
sulkea silmänsä astuessaan alas jyrkänteeltä,
tai nielaista jotain tuhatmäärin,

alkaakin sataa
raikasta ilmaa täynnä olevia - ilmaisia lumihiutaleita,
joista jokaisessa on pieni lähetys mukana,
pieni viesti kuin ajatus,
joka saa ymmärtämään kuinka monta ilmaista asiaa
maan päällä onkaan,

mutta silti turhautuneet ihmiset
ovat valmiita maksamaan niistä,
jopa velkapääomalla.

maanantai 21. helmikuuta 2011

*Maailman ääriin*

Käy tähtemme tie,
maailman ääriin,
maailman ääriin,
valon se vie,
valonsa vie,

valaise kansat kaiken maan,
sydämet saata hehkumaan,
valaise tähti punainen,
valaise kauas, rohkaisten,

uskallamme vaan
käydä toimeen,
käydä toimeen,
rakentamaan,
paremman maan,

niin rakentaen,
toinen toiseen,
toinen toiseen,
luottamuksen,
täydellisen,

valaise kansat kaiken maan,
sydämet saata hehkumaan,
valaise tähti punainen,
valaise kauas, rohkaisten,

vain kansojen työ,
maailman johtaa,
maailman johtaa,
rauhalliseen,
kehitykseen,

käy tähtemme tie,
maailman ääriin,
maailman ääriin,
valon se vie,
valonsa vie,

se vie.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Vitsienkertojat

Katselin tässä taannoin Yle Teemalta dokumentin jonka nimi oli "Kommarivitsit". Ohjelma ei kuitenkaan ollut lainkaan vitsikäs vaan se kertoi Neuvostoliiton ja koko Itä-Euroopan sekasortoisesta tilasta 60-90 luvuilla. Kun vauraana ja hyvinvoivana alkanut neuvostoajan kukoistus kääntyi laskusuuntaan Josif Stalinin myötä niin järjestelmää koitettiin saada korjatuksi yhä vain tiukentuvilla säädöksillä, aivan samoin kuten EU tänä päivänä tekee. Stalin nimitti Itä-Euroopan vyöhykkeelle samanmielisiä vallanpitäjiä kuin hän itse oli. Ja nämä edelleen nimittivät omia kannattajiaan seuraajikseen. Omavaltaisia diktaattoreita jotka eivät enää toteuttaisi Marxilais-Leniniläistä linjaa vaan kollektoisivat aivan kaiken ihmisten työn hedelmän valtion johtoportaisiin. Kapitalismia vastustettiin mutta väärin keinoin. Kansanvalta oli tullut vain nimelliseksi.
Tässä kohden astuivat kuvaan myös vahingoniloiset länsivallat jotka löivät jo lyötyä, tekivät kommunististen maiden asukkaat yleiseksi naurunaiheeksi ja heidän kansanjohtajansa pilkan kohteeksi. Mm. silloinen Amerikan Yhdysvaltojen presidentti Ronald Reagan järjesti suoria tv-lähetyksiä ja haastatteluja joissa hän aivan avoimesti pilkkasi ja herjasi Neuvostoliittoa sen silloisen presidentin Mihail Gorbatshovin kustannuksella, hänen ollessaan läsnä "kutsuvieraana". Kuinka julmasti on toiminutkaan itseään kristityksi ja uskovaiseksi nimittävä presidentti. Saman kysymyksen voi oikeastaan esittääkin jokaisen Yhdysvaltojen presidentin kohdalla - valitettavasti. Tämä satutti minua erityisesti kun katselin tuota dokumenttia. Humaani ateisti voi monasti olla ihmisenä Kristuksen vaatimaa lähimmäisenrakkautta enemmän osoittava kuin tunnustuksellinen kristitty. Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä että ottaisin kantaa toveri Mihailin vakaumukseen vaan tarkoitin asiaa yleisellä tasolla.

Gorbatshov ei valitettavasti ollut mikään taitava valtionpäämies mutta sitäkin sivistyneempi sydämeltään hän oli ja on. On siis sitä yhä edelleen. Tästä kertoo myös kansainvälinen tunnustus jonka tämä Neuvostoliiton viimeiseksi jäänyt presidentti sai vuonna 1990; nimittäin Nobelin rauhanpalkinnon. Hän tuli valituksi Kommunistisen puolueen pääsihteeriksi ja myöhemmin presidentiksi tilanteessa jossa luotettiin muutoksen tuomaan turvaan. Kansa osoitti pettymystään silloisia johtajiaan kohtaan ja Neuvostoliiton johto ei tiennyt miten tulisi toimia, siispä he luottivat tähän uudistusmieliseen presidenttiehdokkaaseen mutta eivät voineet arvata millaisia uudistuksia hän tulisi tekemään ja miten se muuttaisi koko maan valtarakenteita radikaalilla tavalla. Neuvostoliitto ei ollut valmis niin nopeisiin muutoksiin ja on muutenkin suorastaan mahdotonta sulauttaa yhteen länsimaista markkinataloutta ja sosialistista yhteiskuntajärjestelmää. Glasnost ja Perestroika siinä muodossa missä ne toteutuivat (eli länsimaalaistaminen käytännössä) eivät luultavasti olleet oikeanlainen ratkaisun avain umpikujaan ajautuneeseen tilanteeseen vaan se mitä olisi pitänyt tehdä ja mihin muutosta hakea olisi ollut järjestelmän palauttaminen kansan käsiin - pois vallanpitäjiltä. Mikä alkuperäinen sosialistisen yhteiskuntajärjestelmän perusidea onkin. Korruptoituminen oli valitettavasti päässyt vain soluttautumaan myös neuvostojohdon sisälle.

Ilta-Sanomat otsikoi vuoden alussa että Mihail Gorbatshov on saapumassa vierailulle Suomeen 4. helmikuuta 2011, luennoimaan eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan ja Ulkopoliittisen instituutin järjestämään seminaariin aiheesta "Kylmän sodan päättymisestä 20 vuotta". Valitettavasti en tiedä onko tuo vierailu päässyt toteutumaan. Toveri Mihail on jo 79-vuotias ja hänen terveydentilansa on epävakaa. Toivon hänelle pitkää ikää ja Jumalan runsasta siunausta!

Vitsiniekat eivät useinkaan ole mitään huumorimiehiä, sillä todellinen huumori lähtee sydämen lämpimyydestä ja vilpittömyydestä, halusta tuottaa ilon ja onnen tunteita kanssaihmiselleen. Vitsit ovat usein jotakin ihmisryhmää, vähemmistöä, sukupuolta, ikää, kansallisuutta, uskonnollista vakaumusta tai seksuaalisuutta halventavia. Vitseillä voidaan hallita maailmaa jos niin halutaan. Tai sitten niillä voidaan keventää ilmapiiriä siten ettei se koidu kenenkään osapuolen häviöksi tai tappioksi vaan kaikkien yhteiseksi arkielämän piristykseksi.
Vitsi kertookin usein kertojastaan itsestään enemmän kuin vitsailun kohteeksi joutuneesta. Moni peittää vitsailulla omaa heiveröistä identiteettiään ja egoaan. Olen kirjoittanut joskus seuraavan aforismin; "Humoristeilla on kaksi työnantajaa; Jumala ja Saatana" ja tällä tarkoitan sitä että huumorin voi laittaa joko hyvän tai sitten pahan palvelukseen. Kristityn tehtävä on laittaa se tietenkin palvelemaan hyvää ja rukoilla että säästyisi olemasta vahingoniloinen kenenkään ihmisen onnettomuudesta tai vastoinkäymisestä.

Kapitalistisessa kilpailuyhteiskunnassa huumoria käytetään omien itsekkäiden päämäärien saavuttamiseksi lyömäaseena jolla pyritään nujertamaan kilpailija ja vastustaja kun taas sosialistisessa yhteiskunnassa on toimintaperiaate; "Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta", ja siellä huumorinkukkaa viljellään siten että se koituu kaikkien tovereiden virvoittumiseksi arkisen aherruksen keskellä.

-Toverille-

Kasvojasi katselen ja mietin elämää, uurteisina on nuo jäljet ajan viiltämät. En hienoimpia piirteitäsi silmin ehkä nää, vaan yhteistyössä toimien ne aina esiin jää. Kätes anna toveri, taas siihen tartun, yhdessä me vielä taistellaan. Mitä tunsit sydämessäs, tunsin minäkin, toveri, kun kättäs puristin.

Muistat ehkä kuinka monta kertaa kuljettiin työväentalon kokouksiin, joissa päätettiin, kuinka tärkeäksi työmme silloin tunnettiin, kun järjestömme tehtäviä meille annettiin. Kätes anna toveri, taas siihen tartun, yhdessä me vielä taistellaan. Mitä tunsit sydämessäs, tunsin minäkin, toveri, kun kättäs puristin.

Punaisia lippujamme eessä kannettiin, rinta rinnan vappumarssilla ja laulettiin, monta lakkotaistelua myöskin kestettiin, takaiskut, pettymykset nekin elettiin. Kätes anna toveri, taas siihen tartun, yhdessä me vielä taistellaan. Mitä tunsit sydämessäs, tunsin minäkin, toveri, kun kättäs puristin.

On tehtävämme kesken, meitä vielä tarvitaan, luokkataistelussa, joka kerran voitetaan. Korkealle punaliput silloin nostetaan, kun työväenluokan vapautta lauluin juhlitaan. Kätes anna toveri, taas siihen tartun, yhdessä me vielä taistellaan. Mitä tunnet sydämessäs, tunnen minäkin, toveri, kun kättäs puristan.

Säv. & San. Irja Rauhala

torstai 17. helmikuuta 2011

Kapitalistikastajat

1520-30 luvuilla kirkkoprotestin ollessa jo melkoisessa myrskynsilmässä, aloittivat eräät reformoidut suunnat
vaatia että ollakseen oikea kristitty, ihmisen tuli taistella esivaltaa vastaan ja hylätä Kirkon jakama armokaste. Samalla he painottivat ihmisen ulkonaista menestymistä elämässään ja sallivat kaikenlaiset keinot maallisen omaisuuden kartuttamiseksi yksittäisen ja yksityisen henkilön kohdalla. Henkilöille jotka kokivat palvelevansa Jumalaa parhaiten taitamallaan tavalla luostariyhteisössä tai erakkokilvoittelijana, he eivät antaneet minkäänlaista arvoa.

Kuuluakseen todelliseen uskovien joukkoon, oli heidän tunnusmerkkinään kasteen uusiminen aikuisiässä.
Kasteenuusijat olivat alunperin kieltäytyneet kantamasta asetta mutta heidän joukossaan oli myös melchiorilaisiksi kutsuttu liike joka valtasi aseellisesti mm. Münsterin kaupungin Saksassa.
Kalvinistilaissiirtolaiset kasteenuusijat tekivät omia ristiretkiään Euroopan mantereelta Amerikkaan jonne he kylvivät kapitalismin tuhoisan siemenen jonka satoa olemme nyt saaneet jo vuosisatoja niittää.

Nykypäivän kasteenuusijat ainakin "suuressa lännessä" eli Amerikan mantereella kannattavat pääsääntöisesti aseellista puolustusta mutta myös hyökkäyssotaa ja Amerikan Yhdysvaltojen itselleen ottamaa oikeutta puuttua eräänlaisena maailmanpoliisina eri kansakuntien välisiin konflikteihin ympäri Eurooppaa ja Lähi-Itää. Tätä heidän itselleen julistamaa oikeutta on syytä kyseenalaistaa.

Mutta ehkä pahinta kaikesta, reformoidun kristikunnan suuntauksessa on Kristuksen lähimmäisenrakkauden vaatimuksen kumoaminen eli toisisanoen sosialismin ylenpalttinen vihaaminen. Kristushan oli sosialistisen yhteiskuntajärjestelmän suunnannäyttäjä ja sen perustaja sekä sosialismin puhtaimman muodon esilletuoja. Evankeliumit opettavat monin tavoin siitä miten ihmisen tulee ajatella asioista aina yhteisöllisesti toiset huomioonottaen eikä yksityisesti, omaan itseensä käpertymällä.

Myös erittäin pimeitä puolia liittyy kasteenuusijoiden toimintaan, tosin vain marginaalisesti. Tästä esimerkkinä uskonlahkot jotka nojautuvat opeissaan (Jumalan) ennaltamäärämisen teologiaan eli predestinaatioon sekä alkeellisesti pienissä yhdyskunnissa elävät anababtistit kuten mennoniitat, hutteriitit ja amishit jotka vaikuttavat vielä nykyäänkin. Heidän parissaan tavataan lääketieteelle uusia geneettisiä sairauksia jotka johtuvat näiden yhteisöjen eristäytymisestä muusta yhteiskunnasta ja sisäsiittoisesta suvunjatkamisesta. Myös pedofiliaa ja insestiä harrastetaan näissä yhteisöissä. Historiassa ollut puritaaninen liike puolestaan uskoi että he perustaisivat "uuden Jerusalemin" Amerikkaan. Kapitalistisen herätyssaarnaajan ja menestysteologin esikuvana on puritaaninen puhetapa ja kielikuvien voimakas käyttäminen sekä elehtiminen puheissaan ja saarnoissaan. Saarnan sielunhoidolliseen luonteeseen ei kuitenkaan vanhojen kirkkokuntien käsityksen mukaan kuulu teatraalinen ilmaisutapa ja ylenpalttinen dramatisointi joka ylittää itse puhuttavan asian sisällön merkityksen.

Mitä tulee kysymykseen kasteesta, kasteenuusijoiden mukaan usko ei perustu kasteeseen vaan kaste uskoon. Jumalan teko ja kasteessa saadut lupaukset iankaikkisesta elämästä eivät merkitse kasteenuusijalle mitään vaan he vaativat kasteenuusimista uskonuusimisen ja -uudistamisen sijaan. He kyllä puhuvat uskosta mutta todellisuudessa luottavat vain tyhjään muotomenoon, "itsevalittuun jumalanpalvelukseen" kuten Luther asian ilmaisi.

Koska itsevalittu kaste on aina suorite ja ihmisen eikä Jumalan teko, eräässä historian vaiheessa omaksuttiin käsitys siitä että tekona tuo kaste puhdistaa synneistä jotka on tehty ennen kastetta mutta kasteen jälkeisiin synteihin se ei enää päde. Tästä syystä 300-luvulla elänyt ja vaikuttanut Rooman keisari Konstantinus Suuri antoi kastattaa itsensä vasta muutamaa päivää ennen kuolemaansa. Tosin asiaan on saattanut vaikuttaa keisarin vähittäinen kääntyminen kristityksi hänen äitinsä Pyhän Helenan myötävaikutuksesta ja sairauden koeteltua tätä keisaria. Vaikka hänen käsityksensä kasteesta saattoikin olla harhautunut, on todettava että Konstantinus Suuri oli osaltaan vaikuttamassa koko maailman pelastumiseen, Jumalan suunnitelmien toteutumiseen ja kristinuskon syntyyn, sillä Konstantinus hävitti pakanakulttuuria hyvin voimakkaasti ja kutsui koolle Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen jossa mm. Areiolainen harhaoppi kiellettiin ja kirkkojen pääsiäisenvietto yhdenmukaistettiin.

Kasteenuusijoiden käsitys ehtoollisesta on täysin symbolinen. He kieltävät transsubstantion eli ehtoollisleivän ja -viinin muuttumisen papin käsien kautta Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta todelliseksi Kristuksen ruumiiksi ja vereksi joka tuo pelastuksen ja syntien anteeksiannon sille joka uskoo. Luterilaiset ja eräät muut protestanttiset suunnat ovat omaksuneet ehtoollisesta käsityksen jossa leipä ja viini eivät itsessään muutu miksikään mutta Kristus tulee niihin läsnäolevaksi. Kasteenuusijat eivät kuitenkaan hyväksy tätäkään ajatustapaa vaan heidän mielestään ehtoollinen on vain pelkkä Kristuksen kuoleman muistoateria johon ei liity minkäänlaista jumalallista mysteeriota eikä sakramentaalista puolta.

Edelleen kasteenuusijat kieltävät tunnustamasta muitakin Kirkon keskeisiä dogmeja kuten esim. piispuutta.
Heidän seurakuntamallissaan ovat vain puhujat joista käytetään sanaa pastori, julistaja tai saarnaaja ja joiden toimia valvovat maallikkovanhimmat eli presbyteerit. Mutta alkuseurakunnassa ei ollut näin. Apostolit, seurakuntien katsijat eli paimenet (kreik. episkopus) olivat piispojen edeltäjiä jotka valitsivat käytännön työn avustajikseen diakonit. Kirkkoisä Karthagon piispa Cyprianus (200-l) on lausunut seuraavasti piispan ja seurakunnan välisestä funktiosta ja symbioosista; "piispa on kirkossa ja kirkko piispassa, ja ellei joku ole piispan kanssa ei hän ole kirkossa". Raamattu puhuu kyllä seurakunnan vanhimmista mutta sillä se ei tarkoita maallikkoja jotka ovat siviiliammatissaan ja sen lisäksi hoitavat jotakin tointa tai vastuutehtävää seurakunnassa, vaan niitä seurakunnan vanhimpia jotka ovat olleet johtamassa ja perustamassa paikallisseurakuntia ja jotka ovat paimenten esipaimenia. Jaak. 5:14. "Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä." Maallikkojäsenten eli seurakuntalaisten (jotka ovat aktiivisia omassa jumalanpalveluselämässään, rukouksessaan, sakramenttien vietossaan sekä Raamatuntutkiskelussaan) paikka on olla kirkkovaltuustoissa ja seurakunnan neuvostoissa päättämässä seurakunnan taloudenhoidosta ja uusista hankkeista sekä pitää kirjaa siitä miten seurakunnan toiminta on kullakin alueella edennyt. Piispojen tehtävä on taas valvoa miten ja kuinka Sanaa on julistettu, sekä siitä millä tolalla on hänen alaisuudessaan olevien pappien hengellinen elämä ja maallinen, ajallinen yksityiselämä. Kriteerit piispuudelle sekä pappeudelle on esiteltynä mm. Paavalin ensimmäisessä lähetyskirjeessä Timoteukselle. Kaitsijalla ja johtajalla tarkoitetaan piispaa eli esipaimenta ja seurakuntapalvelijalla tai seurakunnanpalvelijalla pappia sekä diakonia ja muita Kirkon toimihenkilöstöä esim. opettajia, lukijoita, alttaripalvelijoita, suntioita ja vahtimestareita sekä kanttoreita.

1. Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.
2. Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,
3. ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,
4. vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;
5. sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?
6. Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi.
7. Ja hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta, ettei hän joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan.
8. Niin myös seurakuntapalvelijain tulee olla arvokkaita, ei kaksikielisiä, ei paljon viinin nauttijoita, ei häpeällisen voiton pyytäjiä,
9. vaan sellaisia, jotka pitävät uskon salaisuuden puhtaassa omassatunnossa.
10. Mutta heitäkin koeteltakoon ensin, sitten palvelkoot, jos ovat nuhteettomat.
11. Samoin tulee vaimojen olla arvokkaita, ei panettelijoita, vaan raittiita, uskollisia kaikessa.
12. Seurakuntapalvelija olkoon yhden vaimon mies, lapsensa ja kotinsa hyvin hallitseva.
13. Sillä ne, jotka ovat hyvin palvelleet, saavuttavat itselleen kunnioitettavan aseman ja suuren pelottomuuden uskossa, Kristuksessa Jeesuksessa.

Uudemman käännöksen mukaan:

Seurakunnan johtajan ominaisuudet

1 Tämä sana on varma: joka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon työhön. 2 Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, 3 ei juomiseen taipuvainen, ei väkivaltainen eikä rahanahne, vaan lempeä ja sopuisa. 4 Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus. 5 Jos joku ei osaa pitää huolta omasta perheestään, kuinka hän voisi huolehtia Jumalan seurakunnasta? 6 Hän ei saa olla vastakääntynyt, jotta hän ei ylpistyisi eikä joutuisi tuomittavaksi Paholaisen kanssa. 7 Hänen on nautittava myös ulkopuolisten arvonantoa, jottei hänestä puhuttaisi pahaa ja jottei hän lankeaisi Paholaisen virittämään ansaan.

Seurakunnanpalvelijoiden ominaisuudet

8 Myös seurakunnanpalvelijoiden on oltava arvokkaita ja vilpittömiä. He eivät saa käyttää liikaa viiniä eivätkä tavoitella omaa hyötyään. 9 Heidän tulee tuntea uskon salaisuus ja pitää omatuntonsa puhtaana. 10 Myös heidät on ensin tutkittava, ja kun heidät on todettu moitteettomiksi, he saavat ryhtyä hoitamaan tehtäväänsä. 11 Samoin tulee naisten olla arvokkaita, eivätkä he saa puhua muista pahaa. Heidän on oltava raittiita ja kaikessa luotettavia. 12 Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään. 13 Ne, jotka hoitavat virkansa hyvin, saavat arvostetun aseman ja voivat rohkeasti julistaa uskoa Kristukseen Jeesukseen.

Nykypäivän kasteenuusijoista voisi sanoa että he painottavat ihmisen itsensä tekemää valintaa kuulua pelastettujen joukkoon aivan samoin kuten he maallisessa elämässään uskovat hyvien sijoitusvalintojen ja -kohteiden tuomaan menestykseen, henkilön itsensä luomaan helppoon elämään. Ennen muinoin he uskoivat että Jumala on jo ennalta päättänyt kunkin henkilön pelastumisen mahdollisuuden joka oli taas toinen ääritulkinta. Nykyisin kaikki on ihmisen itsensä käsissä ja päätettävissä. Kun vain jossakin massakokoontumisessa dramaattisin elkein julistaa suostuvansa uskomaan evankeliumin ja sen jälkeen suostuu kastettavaksi (usein toista tai jopa kolmatta kertaa) niin pelastus on jo saavutettu eikä siihen tarvinnut kysyä Jumalalta mielipidettä lainkaan.
Kuinka usein kysytään Jumalan mielipidettä maallisen mammonan yksityiseen keräämiseen? Kuinka usein suostutaan asettumaan vähäosaisen rinnalle luomaan yhdessä elinkelpoista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa jossa Kristuksen asettama vapautuksen suuri teologia pääsisi vapaasti toimimaan ja kristillis-sosialismi syntymään?

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Miksi avioerot lisääntyvät?

Kun maailmaa alettiin sivistämään pakanakulttuurien turmeluksesta, ja synagogakulttuurin ulkonaisesta näennäishurskaudesta, apostolit ja evankelistat sekä heidän jälkeläisensä ymmärsivät että Kristus asetti paitsi armahduksen ja anteeksiannon kulttuurin kostokulttuurin sijalle, niin Hän asetti myös lakeja jotka puolustaisivat ihmisyyttä - niiden lakien tilalle jotka aikaisemmin olivat olleet tässä kostokulttuurisessa maailmassa ja yhteiskunnassa yleisenä käytäntönä.

Ennen Jumalan astumista ihmisyyteen tai paremminkin sanoen Jumalan syntymistä ihmiseksi eli Kristuksen inkarnoitumista (Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, tapahtuu edelleen ehtoollisen mysteeriossa) tai ilmestymistä Pyhäksi Kolminaisuudeksi eli teofaniaksi oli aivan yleisesti hyväksyttyä toteuttaa maallisessa laissa täysin sydämetöntä ja anteeksiantamatonta vahvemman voittoa ja heikomman sortoa. Tämä näkyi myös avioliitoissa. Miehellä oli oikeus ottaa vaimokseen kenet halusi ja vaimoja sai olla useita. Vaimoista oli myös täysin luvallista erota kunhan virallinen erokirja oli vain kirjoitettu. Tätä ei paheksuttu lainkaan. Ja niin mies otti jälleen uuden, ehkä nuoremman vaimon. Yhdellä miehellä saattoi olla elämänsä aikana satoja vaimoja. Olemme tavallaan palanneet kehityksessämme taaksepäin avioerojen suhteen, sillä erotuksella että nyt saavat sekä miehet että naiset hylätä puolisonsa ja avioitua uudestaan, prostestanttisessa maailmassa niin monta kertaa kuin vain haluavat. Ortodoksinen Kirkko rajaa uudelleenavioitumisen kolmeen kertaan (maallikoilla) ja roomalais-katolinen kirkko-oikeus pitää yhä edelleen kiinni yhdestä ainoasta avioliitosta ihmiselämän aikana. Vaikka aviopari olisi maallisen tuomioistuimen mukaan eronnutkin, roomalais-katolisen Kirkon näkemyksen mukaan he ovat avioituneena kuolemaansa saakka. Siksi room. kat. kirkko ei vihi koskaan toista kertaa avioliittoon, ellei kyseessä ole sellainen ero joka ei ole täyttänyt katolisen kirkon avioliiton sakramentille asetettuja kriteereitä. Esim. luterilaisessa kirkossa vihitty avioliitto ei ole tällainen eikä myöskään siviilivihkimys. Koska prostestanttisessa kristikunnassa avioliittojen määrää ei ole rajoitettu, niin ollen koko avioitumisen tarkoitus on hämärtynyt ja muuttunut tarkoituksettomaksi.

Pyhästä evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 19:

3. Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja he kiusasivat häntä sanoen: "Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?"
4. Hän vastasi ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi'
5. ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'?
6. Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
7. He sanoivat hänelle: "Miksi sitten Mooses käski antaa erokirjan ja hyljätä hänet?"
8. Hän sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut.
9. Mutta minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden ja nai toisen, se tekee huorin; ja joka nai hyljätyn, se tekee huorin."
10. Opetuslapset sanoivat hänelle: "Jos miehen on näin laita vaimoonsa nähden, niin ei ole hyvä naida".
11. Mutta hän sanoi heille: "Ei tämä sana kaikkiin sovellu, vaan ainoastaan niihin, joille se on suotu.
12. Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon."

Kun Kristuksen seuraajajoukko ja tunnustajien määrä alkoi lisääntyä ensimmäisellä vuosisadalla, alkoi kristillinen Kirkko jäsentyä ja muodostua, löytää raamejaan joiden puitteissa sen olisi mahdollista toimia. Aika ajoin kirkon isät kokoontuivat päättämään tärkeistä seikoista koskien Kirkon opetusvirkaa ja käsityksiä Kristuksen tahdon mukaisesta opettamisesta. Ensimmäinen suuri koko maanpiirissä olevaa Kirkkoa koskeva kokous pidettiin Nikeassa vuonna 325. Sittemmin kirkolliskokouksia on pidetty kymmeniä ja vuoden 1045 (alkukirkon jakaantuminen, suuri skisma) jälkeen on idän ja lännen katolisilla kirkoilla sekä ortodoksisilla kirkoilla ollut omat kirkolliskokouksensa. Samoin myös protestanttisuuden piirissä, evankelis-luterilaisella ja anglikaanisella kirkoilla.

Kirkolliskokouksissa säädettyjä lakeja kutsutaan kanoneiksi jotka tarkoittavat sääntöjä ja mittoja. Voisi kai sanoa että myös asioiden määrittelyä ja käsitteistöä. Sana tulee kreikankielestä. Avioliittoja koskevat kanonit ja opetukset olivat luomassa perhe-elämän perusperiaatteita aina 1500-luvulla alkaneeseen kirkkoprotestiin asti. Kirkkoprotestin otettua vallan eräissä länsimaissa, Suomi mukaanlukien, alkoi perheoikeudelliset asiat siirtyä Kirkon oikeuslaitokselta yhteiskunnan maallistuneisiin oikeuslaitoksiin. Tästä johtuen myös kynnys avioliiton purkamiseen madaltui. Sittemmin koko avioliiton hengellinen luonne on julistettu valheeksi yhteiskunnan toimesta. Aviossa voi kuulemma olla ilman papereita ja sormuksia, avioliitto on sekulaareja arvoja edustavien päättäjien ja kansalaisten mielestä oman ajattelun tulosta eikä sitä papin aamenet muuksi muuta kuin näennäisesti paperilla, aiheuttaen samalla lukuisia juridiikkaan liittyviä huolia ja murheita.
Avioliitosta on yhä enenevissä määrin tullut jopa paheksuttu ja halveksittu yhdessäelämisen muoto. Tämä on seurausta siitä että avioliiton sakramentaalista luonnetta ei enää tunnusteta. Se ei ole ollut enää vuosisatoihin jumalallinen mysteerio, salaisuus. Siitä syystä että Jumalaan ei enää uskota. Ei ainakaan siten miten Kirkko Jumalan Pojan eli Jeesuksen Kristuksen maanpäällisenä sijaisena Isästä Jumalasta ja Kaikkeuden Luojasta sekä Jumalan Pyhästä Hengestä opettaa.

Ja avioerojen määrä tulee vain lisääntymään niiden parissa jotka elävät Kristusruumiin eli Kirkon ulkopuolella ja tulevat ne lisääntymään myös uskovienkin keskuudessa. Samoin avioliittoja solmitaan yhä vain entistä vähemmän koska monet ovat tottuneet jo nuoresta pitäen ajattelemaan että ei kannata avioitua - eroon se päättyy kuitenkin ja vähemmällä pääsee kun ei ole sitä paperisotaa ja kaikkea siihen liittyvää mm. omaisuuden puolittamista jne. Moni on omaksunut sellaisen käsityksen että parisuhteen alamäki alkaa juuri siitä kun kihlaudutaan tai avioidutaan. Toista osapuolta aletaan pitämään itsestäänselvyytenä ja molemminpuolinen kunnioitus loppuu kun ollaan saavutettu se mitä on haluttu. Erityisesti naiset pelkäävät miehen ylivaltaa perheessä ja parisuhteessa sekä sitä että tyrannimainen käyttäytyminen alkaakin juuri avioitumisesta. Miehestä voikin muuttua terroristi josta on hankala päästä eroon. Miehen voitettua naisen luottamuksen, hän saattaakin voitonvarmana naisen valloittamisen onnistumisesta alkaakin toimimaan miten haluaa. Tämä on hyvin yleinen pelko naisten kohdalla ja varmasti osittain myös aivan aiheellinenkin jopa. Avioliittoon ei enää uskota vaikka satuhäitä mielellään katsellaankin. Häät ovat vain tapahtuma mutta avioliitto on jokapäiväistä elämää Kirkon helmassa joka on Jumalan viitta ja kunnia sekä Neitseen Marian äidillinen huolenpito Poikansa seuraajille. 

Pyhästä evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 24:

12. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
13. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Minä uskon... vai uskonko?

Suuri osa suomalaisistakin lukee jonkin kolmesta jakaantumattoman alkukirkon tunnustuksista seurakunnan yhteisessä kokoontumisessa josta voidaan käyttää nimityksiä; messu, liturgia, vigilia, konfirmaatio, vahvistuksen sakramentti, ensikommuunio, eukaristia jne.
Olen toki aina ollut tietoinen siitä että kirkkoihin kuulutaan useimmiten käytännön syistä; halutaan kirkkohäät koska ne ovat niin kauniit ja tunnelmalliset, halutaan viettää ristiäsiä eli kastejuhlaa, tosin sekin tapahtuu useimmiten kotona eikä edes kirkon sakramentaalisessa tilassa. "Pienokaisemme sai silloin ja silloin kasteessa nimen...", näin lukee joka viikko sanomalehtien palstoilla. Seurakuntalaisille ei olla painotettu eikä teroitettu riittävästi sitä että ketään ei kasteta joksikin vaan kastettavalla on aina oltava nimi jonka nimisenä hänet kastetaan, ja mihin hänet kastetaan? Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.
Nimenantojuhlaa voidaan viettää erikseen jos niin halutaan mutta kasteeseen se ei liity millään tavalla.
Entäs sitten hautaansiunaaminen...?
Kirkko- tai kappelitilan estetiikka ja papin, kanttorin, vahtimestarin yms. kirkon palveluskunnan henkinen tuki jo pelkällä läsnäolollaan kaiketi on osaltaan tukemassa surun murtamia omaisia. Mutta kun pappi lausuu sanat; "Vapahtajamme Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä", tai "Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, joka jumalalliset käskynsä sitoa ja päästää syntiinlangenneitten syntejä on antanut pyhille opetuslapsillensa ja apostoleillensa, joilta taas me olemme saaneet vallan tehdä samoin, antakoon sinulle, hengellinen lapseni, anteeksi syntisi, jotka olet tässä elämässäsi vapaasta tahdostasi tai tahtomattasikin tehnyt
nyt, aina ja iankaikkisesti. Aamen.", niin kuinka moni meistä todella on uskomassa nuo sanat todeksi ja totiseksi Jumalan Sanaksi?
En ymmärrä miksi kuulua yhteisöön jonka tunnustusta, "puolueohjelmaa" tai teesiä ei oikeasti sydämessään usko todeksi?
Eikö ole raukkamaista ja valheellista lausua uskontunnustuksen sanat muiden läsnäolijoiden seurassa jos on kuitenkin paria tuntia myöhemmin valmis lausumaan antiteesin kaikelle sille mistä kirkot ovat pitäneet jo yli kaksi vuosituhatta tiukasti kiinni?
Miksi ihmeessä haluta osallisuutta lapsellensa kuvitellun satuhahmon, jonkin Kristuksen kuviteltuun kuolemaan ja ylösnousemukseen tai ehkäpä historialliseen faktaan mutta järjelliseen sellaiseen eikä suinkaan ihmisjärjelle käsittämättömiin Jumalallisiin tapahtumiin?
Eikö yhtä hyvin voisi pyhittää lapsensa vaikka "sormusten herralle" tai kuningas Midakselle?
Jos nyt kuitenkin on niin että lapsi halutaan traditionaalisista tunnesyistä vihkiä Kristuksen omaksi niin minkä vuoksi osallisuutta toiseen Vapahtajan suurista mysteerioista ei pidetä juuri minkään arvoisena?
Ehtoolliselle ei viedä lapsia eikä opeteta pyhän ehtoollisen merkitystä eivätkä aikuiset itsekään ole asiasta lainkaan kiinnostuneita. Ehkä konfirmaation, uskon vahvistuksen tai kristinoppileirin päätöslitugian yhteydessä saatetaan - niin edelleen siis tunnesyistä osallistua tähän suureen lahjaan mutta vain siksi että eihän nyt silloin voi olla menemättä vastaanottamaan viiniä ja leipää kun sen vastaanottavat lapsukaiset ja nuorukaisetkin, mahdollisesti yhdessä kummiensa kanssa.
Mutta siihen se sitten jääkin se ehtoollisella käyminen. Tulevina vuosina ja vuosikymmeninä saatetaan kertoa vitsejä kirkkoviinistä saunaillassa. Ja ostaa Valamon elämysmyymälästä "Luostarin viiniä". Pah.

Miksi ihmeessä haluta oman avioliittonsa rinnastettavan vertauskuvallisesti Kristussulhasen ja Hänen morsiusseurakuntalaisensa väliseen suhteeseen tai pikemminkin toisinpäin, jos kerran ei näe eikä tunnusta tuollaista yhteyttä olevan Jumalan Pojalla ja ihmisellä?
Minusta jokaisen kirkkoon kuuluvan (olipa tuo kirkon jäsenyys sitten evankelis-luterilaiseen, ortodoksiseeen, roomalais-katoliseen tai anglikaaniseen jne.) tulee syvästi pohtia näitä Kristillisen uskomisen ydinkohtia ja jos kaiken pohtimisensa päätteeksi tulee siihen tulokseen että ei omalta osaltaan pysty allekirjoittamaan (ortodoksisessa tuo allekirjoitus tapahtuu usein kirjaimellisesti, uskon vakuutuksen muodossa jonka allekirjoittanutkin on allekirjoittanut) kristinuskon keskeisiä opinkappaleita, on syytä harkita vakavasti tuollaisesta yhteisöstä eroamista.
Aivan kuten liike-elämään, herrasmieskerhoihin, erilaisiin yhdistyksiin ja ryhmiin ei kaivata soluttautujia, ei myöskään kristilliseen seurakuntaan kaivata sellaisia jäseniä jotka näennäisesti tunnustavat Kristuksen mutta käytännössä ja teoriassa kuitenkin kieltävät Hänen Jumaluutensa.
Valheellisesti lausuttu uskontunnustus on kuin Juudaksen kavaltava suudelma Kristuksen poskelle. Tämä ihan vain vertauskuvana ilman mitään hengellistä ulottuvuutta asiassa. Jokainen ymmärtää mitä tuolla tarkoitan.

Uskovalle eli uskovaiselle ehtoollinen on hengellisen elämän ruokaa ja aivan samoin kuin ruumiillisessa elämässä tarvitaan ruokaa kehon polttoaineeksi, samoin hengellinen ihminen hengellisessä elämässään tarvitsee hengellisyyden polttoainetta. Ehtoollisella pitäisi oikeastaan käydä päivittäin mutta nyky-yhteiskunnassa olemme ajautuneet tilanteeseen jossa tuo on mahdollista vain harvojen kohdalla. Viikottainenkin ehtoolliseen osallistuminen olisi jo ideaalitilanne mutta ainakin kuukausittaiseen hengellisen elämän tankkaukseen tulisi sydämessään uskovan pystyä osallistumaan.

Salli, oi, Kristus, minun ottaa
vastaan leipä, sinun ruumiisi,
ja sinun jumalallinen veresi.
Salli, oi, Herra, minun, arvottoman,
päästä osalliseksi sinun puhtaimmista
ja pelättävistä salaisuuksistasi,
niin ettei osallisuuteni
koituisi minulle tuomioksi,
vaan iankaikkiseksi, loppumattomaksi elämäksi.
Tulkoot pyhät lahjat minulle uskallukseksi
ja rakkaudeksi sinuun,
elämän parannukseksi ja
vahvistukseksi, hyveiden enenemiseksi
ja täydellisyydeksi, käskyjesi
täyttämiseksi, Pyhän Hengen
osallisuudeksi, matkaevääksi
iankaikkiseen elämään, otolliseksi
vastaukseksi pelättävän tuomioistuimesi
edessä; mutta älkööt
tulko minulle syytteeksi älköötkä tuomioksi.

Ensimmäinen kirje Korintin seurakunnalle, luvusta 10, jakeet 16-17

"Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset."

Ensimmäinen kirje Korintin seurakunnalle, luvusta 11

23. Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,
24. kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni".
25. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".
26. Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.
27. Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
28. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
29. sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
30. Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois.
31. Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi;
32. mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.
33. Sentähden, veljeni, kun kokoonnutte aterioimaan, odottakaa toisianne.
34. Jos kenellä on nälkä, syököön kotonaan, ettette kokoontuisi tuomioksenne. Muista seikoista minä säädän, sitten kuin tulen.


Kristillisen uskon ydinkohdat vapaasti lueteltuna, jokainen tutkikoot näitä ja tehkööt sitten valinnan ja ottakoot askeleen joko kristillistä seurakuntaa eli omaa kirkkoansa kohtaan johon kuuluu, tai sitten erotkoon sellaisesta yhteisöstä jonka sanomaa ei usko todeksi.

1. Luoja Jumala on kaiken alullepanija ja ylläpitäjä. Ps.24:1: "Herran on maa ja kaikki mitä siinä on, maanpiiri ja ne, jotka siinä asuvat." 
2. Luoja Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa joka sikisi Neitseen kohdussa.
3. Luoja Jumala teki tunnustekoja jumalihmisenä ollessaan, samaan aikaan ajallisuudessa mutta itse ajattomana ja joita Hän tekee yhä edelleen Pyhän Henkensä kautta.
4. Luoja Jumala jumalihmisyydessään tuli syyttömänä kuolemaan tuomituksi ja kärsi kolmipäiväisen haudan 
jonka jälkeen Hän itse ollessaan yhtä ja samaa olemusta Isän kanssa ja ollessaan itse kaiken Luoja, heräsi olemuksensa ja Isän olemuksen kirkkauden voimalla kuolleista ja näyttäytyi tuhansille kuolemansa jälkeen.
5. Luoja Jumala jumalihmisyyden muodossa mutta kirkastettuna astui taivaisiin josta hän on tuleva takaisin tekemään lopun ihmisen mielettömyydestä maaplaneetalla.
6. Jokainen maailmaan syntynyt ja syntymätönkin omaa jumalallisen elämän henkäyksen ja maailmankaikkeuden viimeisenä päivänä hänet nostetaan joko pelastettujen joukkoon tai tuomitaan kadotettujen joukkoon eikä yksikään vältä joutumasta Kristuksen peljättävän tuomioistuimen eteen.
7. Katuvan ryövärin lailla jokaisella on mahdollisuus parempaan ylösnousemukseen siinä uskossa ja toivossa jota Luoja Jumala Pyhän Henkensä kautta meille välittää Kristuksen kalliiden sakramenttilahjojen eli kasteen, ehtoollisen, ripin, avioliiton, pappeuden, sairaiden voitelun ja vahvistuksen pyhien mysteerioiden kautta.